STX Europe haluaa pitää väestään huolta paitsi työaikana, myös sen ulkopuolella. Työntekijöiden hyvinvointi sekä työn sisällön ja henkilökohtaisten tarpeiden tasapaino on tärkeä asia ja olennainen osa toimintatapaamme, perustuuhan asemamme maailman laivanrakennuksen huipulla henkilöstömme tinkimättömään työpanokseen.
Tarjoamme luonnollisesti asianmukaisen työympäristön ja -välineet, ja mm. avustamme asunnon hankinnassa. Henkilöstön ammattitaitoa pidetään yllä jatkuvalla koulutuksella. Henkilöstön rentouttavaa vapaa-ajanviettoa edesautamme tukemalla liikunta- ja harrastustoimintaa. Lajeina löytyy monia niin sisä- kuin ulkolajejakin jokaiseen vuodenaikaan, keilailusta kaukalopalloon.
Otamme huomioon työntekijöiden erilaiset tarpeet heidän erilaisissa elämäntilanteissaan ja kykenemme tarjoamaan työntekijöillemme innovatiivisia ratkaisuja työtyytyväisyyden ja työsuoritusten parantamiseen.
Tarjoamme työntekijöillemme paikallisesti räätälöityjä palveluja sekä etuja, joiden tarkoituksena on hyvinvoinnin parantaminen. Jokaisella telakkapaikkakunnalla on esimerkiksi oma ohjelmansa, jonka avulla kehitetään henkilöstön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista työhyvinvointia. Ohjelmat sisältävät työilmapiirikartoituksia, niiden purkamista sekä monipuolista harrastetoimintaa. | | |